Maanantaina jännitin hirveesti kuinka Bertta ottaa meidät vastaan kun tullaan kotiin. Hyvinhän toi otti ei mitään paniikki kiljuntaa vaan normaalia riemua kotiintulosta.

Olemme lenkkeilleet paljon koska pari viikkoa meni oikeestaan vaan Memmun kanssa. Bertta nauttii pitkistä lenkeistä ja tietenkin siitä että saa huomion vain itselleen.

Paljon olen miettinyt jääkö Bertta meidän ainoaksi koiraksi vai tuleeko tuohon rinnalle vielä pieni käppänä. Tällä hetkellä nautimme Bertasta ja ehkä sitten ajan kanssa teemme päätöksen asiasta. Alkuviikosta Bertta on ollut reipas mutta nyt hiukan masentuneen oloinen. Nukkuu paljon eikä kauheesti innostu leluista. Varmaan tekee omaa surutyötänsä parasta aikaa.

Sain tyttäreltäni Jenniltä palautetta kun tuli Iisalmesta kotiin. Koirat voivat paksusti ja lenkitys jäänyt todella vähälle. No, mullahan on ollu noita työreissuja rutkasti mutta nyt on kaikki loppuneet ja voin alkaa jälleen vetreyttämään itsenäni sekä neitejä. Nyt meillä on edetty sitten sellasia tunnin lenkkejä aamulla ja illalla Hiukan on mun selkä huutanu hoosiannaa ku ei oo taas tottunu muuhun ku perseen päällä istumiseen.

Jatkan jossain vaiheessa lisää vaikka viikonloppuna.

Alkuun mettästettiin Memmulle ruokaa kun se ei saa syödä punaista lihaa eikä luita tai rustoja. Nyt ollaan hiukan päästy sinuiksi ruokien kanssa.

Mitään erikoisia oireita ei ole kummallekkaan koiralle tullut. Bertta on ihan normaali Bertta. Memmulla ollut ongelmia kirsun kanssa. Oli kuiva ja lohkeili. Nyt ihan normaali koiran kirsu. Memmu nuortunut muutaman vuoden eli ei enään apaattinen makaileva koira vanhus vaan nuorekas vanhus joka on keksinyt leikkimisen.

Memmun turkki on ajelen kautta harmaantunut. Nyt hiukan tummunut.

Paljon positiivista on tuon kolmen viikon aikana tapahtunut, joten tämä on mun mielestä parasta mitä voin rakkauden ja rapsutuksen lisäksi tarjota koirille.

Olimme maanantaina Bertan kanssa toista kertaa metsäjäljen alkeiskurssilla. Tällä kertaa onnistuimme Bertan kanssa todella hyvin.

Teimme metsään kunnollisen, noin 30 metrin suoran jäljen. Potkin maahan jalanjälkiä ja viljelin namupalan jälkeen (oli muuten aika rankkaa tasapainoilla jäljessä ja saada siihen jälkeen namupala). Jokainen kävi vuorollaan koiriensa kanssa omilla jäljillä. Kun tuli meidän vuoro olin innoissani, mutta samalla jännitin jonkin verran.

Menimme puolen metrin päähän jäljestä ja käskin Bertan viereen. Ennen kuin lähdimme jäljelle, minun oli pakko rauhoittaa Bertta, sillä se oli hirveän innostunut. Sitten lähdimme matkaan. Minun piti pitää remmi kireällä, niin ettei Bertta pääse jäljen ohi vaan löytää namupalan. Sitten kun namupala on löydetty, remmiä piti löysätä sen verran, että Bertta pääsee etsimään vapaasti seuraavaa jälkeä. Olin jättänyt jäljen päähän Bertan lempilelun (vaaleanpunaisen possun, joka meidän perheessä on tuttavallisemmin Möh-Möh) ja siinäpäs oli suuri riemu, kun Bertta pääsi leikkimään Möh-Möhillä jäljen jälkeen.

Ohjaaja oli sanonut kaikille, että koiraa pitää kehua niin innolla, että naapuri luulee, että olet tullut hulluksi, joten niinhän minä sitten tein (oikeasti kehun koiria sillä lailla melkein joka kerta). Kun pääsin lähemmäksi ohjaajaa ja muita oppilaita kysäisin sitten iloisesti, että mitenkäs meni minun kehuminen. Ohjaaja sanoi, että oli juuri sanonut, että kehuminen onnistui todella hyvin. Hyppäsin sitten Bertan kanssa ojan yli ja ohjaaja kysyi, että miltä tuntuu, niin kaaduin polvilleni dramaattisesti ja sanoin, että väsynyt.

Ensi viikolla tunnilla teemme peltojäljen ja kotiläksyksi saimme kepit. Saa nähdä miten keppien kanssa käy, kun Bertalla on vaikeuksia tuoda pallo takasin, kun sen heittää.

Olimme tänään Bertan kanssa jäljestämisen alkeiskurssilla. Kokoonnuimme Simpsiölle, jossa oli meidän lisäksi kouluttaja ja neljä muuta ihmistä koiriensa kanssa. Otin Bertan autosta ja Bertta aloitti heti haukkumisen muille ihmisille ja koirille. Olin jotenkin todella jännittynyt, joten tein kaikkea mitä en normaalisti tekisi tuossa tilanteessa, eli nypin hihnasta, komentelin ja juttelin, otin niskasta kiinni, kiinnitin huomion muualle ja vein kauemmas koirista. Normaalitilanteessa olisin ollut huomioimatta Bertan haukkumisen ja sitten, kun se oli rauhoittunut, kehuin sitä.

Kouluttaja käski laittamaan koirat takaisin autoihin, niin voisimme keskustella vähän mitä jäljestäminen tarkoittaa ja mitä aiomme alkeiskurssilla tehdä. Sitten hän kertoi koirista ja koirien omistajien virheistä. Päässäni pyöri vain, että hemmetti, hänhän puhuu melkein kuin minulle ja meidän koirasta. Siinä vaiheessa halusin kaivaa kuuden metrin kuopan ja mennä sinne makaamaan. Posket helahti punaisiksi ja tunsin oloni niin pettyneeksi.

Kouluttaja sitten mainitsi, että oli huomannut minulla olevan haukkuva koira, ja että koiralle pitää aiheuttaa jokin epämiellyttävä tunne. Hän sanoi, että se tunne voi olla pelkkä huomiotta jättäminen tai laittaminen autoon ja kääntämällä selän koiralle, joten koira on eristyksissä laumasta.

Samalla, kun kouluttaja kertoili näistä asioista, Bertta haukkui kovaan ääneen autossa. Ajattelin vain koko ajan, kuinka pettynyt olin siitä miten koko kurssi oli alkanut.

Sitten lähdimme autoilla metsätielle ja aloitimme työt. Jokainen teki oman jäljen metsään tallomalla 1.5 m x 1,5 m kokoisen alueen ja viljeli sinne namupaloja. Kun minun ja Bertan vuoro tuli, olin ihan innoissani, kun olin koirille heitellyt namupaloja ulos ja käskenyt heitä etsimään niitä. Olin ihan varma, että Bertta onnistuisi tässä tehtävässä aivan mahtavasti. Kuinka väärässä olinkaan.

Tunnetusti Bertta on kova haukkumaan, emmekä ole vielä saaneet sitä kitkettyä pois. Vein Bertan siis jäljen reunalle, käskin viereen ja sitten sanoin "Etsi!" ja osoitin aluetta, jolle olin jäljen tehnyt. Bertta lähti mallikkaasti sitten haistelemaan ja syömään namupaloja. Katselin siinä ylpeänä, kuinka Bertta etsi nameja ja sitten takaa kuului ratinaa, kun muut liikkuivat. Siitähän se sitten alkoi. Bertta aloitti tutun serenadinsa ympärillä oleville ihmisille eikä haukusta tullut loppua.

Kouluttaja sanoi minulle jotain, mutta en kuullut oikein mitään, kun serenadi oli niin äänekäs. Kun Bertta lopetti haukuntansa, kouluttaja sanoi: "Nyt." Mietin siinä sitten, että mitähän tuo nyt tarkoitti, mutta en ehtinyt tehdä mitään, kun Bertta aloitti serenadinsa uudelleen. Suljin silmäni ja hengitin syvään. Taas noin minuutin haukunnan jälkeen Bertta lopetti ja kouluttaja sanoi uudelleen "nyt." Taaskaan en ihan ymmärtänyt mitä se tarkoitti, enkä ehtinyt reagoida mitenkään, kun Bertta aloitti haukunnan kolmannen kerran. Kun Bertta lopetti kolmannen kerran ja meni jäljelle, kouluttaja käski ottaa koiran pois jäljeltä ja viedä autoon. Harmistuksissani sain jälkiliinan hienosti kierrettyä puunoksan ympärille ja yritin siinä sitä selvittää. Bertta yritti uudelleen jäljelle, mutta kouluttaja käski ottamaan sen pois uudelleen. Sain kuin sainkin selvitettyä liinan oksan ympäriltä ja lähdin viemään Berttaa autoon. Siinä vaiheessa naama oli punainen kuin tomaatti ja minua ärsytti aika kovaa. Mietin siinä, että mitä ihmettä teen Bertan kanssa, kun haukunnasta ei tule loppua.

Lenkillä olen saanut haukunnan kitkettyä pois, mutta metsässä olo ihan tuntemattomien ihmisten seuratessa mitä Bertta tekee, oli liian erilainen tilanne, että tulihan siinä hätä koiralle.

Matkalla autolle kouluttaja sanoi, että olisimme opettaneet Berttaa hieman, jos hänellä itsellä ei olisi ollut kiire ja jos ei olisi ollut niin huono sää (ulkona satoi ihan kivasti). Hän sanoi, että nyt ei oikein ollut aikaa jäädä odottelemaan, että Bertta rauhoittuu, mutta ehkä joku toinen kerta.

Katsoimme vielä yhden jäljen ennen kuin oli aika lopetella. Kysyin sitten siinä kouluttajalta, että milloin minun pitää kehua Berttaa, kun se lopettaa haukunnan. Hän sanoi, että heti kun se lopettaa. Minulla on sekunti aikaa reagoida ja kehua Berttaa, jotta se oppii, että hiljentymällä saa kehuja. Silloin tajusin mitä se "nyt" tarkoitti ja missä minulla on mennyt koulutus pieleen. Olen yleensä odottanut muutaman sekunnin ja sitten kehunut, joten ei ihme, että Bertta ei opi!

Kotiläksyiksi saimme perusasentoon menemisen (eli koira tulee viereen istumaan) ja 3-4:n jäljen teko. Minulla on nyt hyvä kouluttaa Berttaa haukkumisesta pois, kun tallilla kulkee aika paljon porukkaa, niin voin ottaa opit käyttöön.

Täytyy myöntää, että koko ajomatkan kotiin minua harmitti, kuinka ilta meni. Mutta onhan sitä aina seuraava kerta!

Tänään minä otin Memmun ja Bertan mukaan tallille töihin. Bertta on ollut aikaisemmin minun kanssani töissä, mutta nyt ajattelin ottaa Memmunkin mukaan.

Kun vein Bertan ensimmäisen kerran tallille, ajattelin, että Bertta haukkuisi hevosille ihan varmasti. Mutta kun ajoin tallille, Bertta ei kiinnittänyt mitään huomiota hevosiin, mutta tallin omaan koiraan, Ronjaan hän kyllä kiinnitti huomiota.

Aluksi Bertta räksötti ja murisi Ronjalle, mutta sitten kaikki uudet hajut olivat liian vastustamattomia, että piti mennä haistelemaan.

Ekana Bertan työpäivänä tallityöt sujui hyvin ensikertalaiseksi. Bertta kuljetti hirveät määrät hevosenkakkaa ulos karsinasta käytävälle. Muuten ihan kiva apulainen, mutta Bertta söi kaikki hevosenkakat, joita hän kuljetti (ja siltä henkikin haisi). Päivän aikana tuli suhteellisen paljon vieraita. Ensimmäiseksi Bertalle tuli kaveriksi Elvis-niminen kääpiöpinseri. Bertta juoksi Elviksen perässä hurmioituneena siitä, että sai juosta jonkun koiran kanssa. Kun Elvis lähti kotiin, Bertalle tuli vieraaksi Otto-niminen kultainennoutaja. Bertta nosti sellaisen huudon, kun Otto tuli juosten vastaan, että korvathan siinä meni. Bertta ei uskaltanut Oton kanssa leikkiä ollenkaan, kun Otto oli paljon suurempi kuin Bertta itse.

Tänä päivänä ei koiria tullut vierailemaan ollenkaan, mutta muuta väkeä pyöri tallilla, että molemmat koirat pääsi käyttämään ääntään oikein kunnolla. Sillä aikaa kun siivoilin talleja, koirat olivat pihalla pyörimässä, tai ainakin Bertta. Bertta pyöri jaloissa ja haki hevosenkakkaa pihalle ja Memmu istui pihalla katselemassa ympärilleen.

Memmu ei tainnut nauttia tallilla olemisesta yhtä paljon kuin Bertta. Bertasta näki päällepäin kuinka paljon hän nautti ulkona olemisesta ja töiden tekemisestä. Memmu vain istui tai seisoi pihalla aika apaattisen näköisenä.

Kun olin saanut karsinat siivottua, menimme koirien kanssa katsomaan hevosia. Memmu tuli rohkeammin katsomaan hevosia aidan vierestä, mutta Bertta oli hirveän epäluuloinen ja pelokas hevosia kohtaan. Memmun mallin mukaan Bertta uskalsi tulla hieman lähemmäs aitaa ja hevosia, mutta ei silti kuitenkaan silloin, kun hevoset olivat aivan aidan vieressä.

Ehkä en taida Memmua enää ottaa tallille mukaan, kun hän ei siellä olosta nauti niin paljon, mutta Bertan kyllä otan vaikka joka päivä mukaan, jos Bertta vain jaksaa lähteä.

Pääsiäisen aikaan trimmasin Bertan. Tässä ennen ja jälkeen kuvat:

Ennen

Jälkeen

Lääkäri totesi että tassuissa on tulehdus. Koiran omalla iholla asusteleva stafylokokkibakteeri. Hoitona saatiin heti kortisonipiikki ja kotiin antibioottikuuri sekä kuiviin tassuihin hierotaan Canofite-salvaa. Jos nuolee tassuja laitettava sukat. Samalla sitten tyhjennettiin anaalirauhaset ja haju oli karsee.

Nyt on neitin tassunpohjat kuivattu hiustenkuivaajalla ja laitettua salvaa. Sukat varmaan tulee jalkaan jossain vaiheessa.

Tässä tassun kuva mutta ei näy tulehdus kunnolla

Jenni on harjotuttanut neitejä sisätiloissa ettei aivan koppa mene sekaisin. On harjoiteltu sohvatyynyn ylihyppimistä, namien etsimistä, hammaslääkäriä ja oltu hieronnassa.

Nyt vaikuttaa että pakkaset alkaa hiukan antamaan myöten joten lenkille pääsee taas.

Tässä muutama lumikuva neideistä ennen pakkasten alkua