Olimme maanantaina Bertan kanssa toista kertaa metsäjäljen alkeiskurssilla. Tällä kertaa onnistuimme Bertan kanssa todella hyvin.

Teimme metsään kunnollisen, noin 30 metrin suoran jäljen. Potkin maahan jalanjälkiä ja viljelin namupalan jälkeen (oli muuten aika rankkaa tasapainoilla jäljessä ja saada siihen jälkeen namupala). Jokainen kävi vuorollaan koiriensa kanssa omilla jäljillä. Kun tuli meidän vuoro olin innoissani, mutta samalla jännitin jonkin verran.

Menimme puolen metrin päähän jäljestä ja käskin Bertan viereen. Ennen kuin lähdimme jäljelle, minun oli pakko rauhoittaa Bertta, sillä se oli hirveän innostunut. Sitten lähdimme matkaan. Minun piti pitää remmi kireällä, niin ettei Bertta pääse jäljen ohi vaan löytää namupalan. Sitten kun namupala on löydetty, remmiä piti löysätä sen verran, että Bertta pääsee etsimään vapaasti seuraavaa jälkeä. Olin jättänyt jäljen päähän Bertan lempilelun (vaaleanpunaisen possun, joka meidän perheessä on tuttavallisemmin Möh-Möh) ja siinäpäs oli suuri riemu, kun Bertta pääsi leikkimään Möh-Möhillä jäljen jälkeen.

Ohjaaja oli sanonut kaikille, että koiraa pitää kehua niin innolla, että naapuri luulee, että olet tullut hulluksi, joten niinhän minä sitten tein (oikeasti kehun koiria sillä lailla melkein joka kerta). Kun pääsin lähemmäksi ohjaajaa ja muita oppilaita kysäisin sitten iloisesti, että mitenkäs meni minun kehuminen. Ohjaaja sanoi, että oli juuri sanonut, että kehuminen onnistui todella hyvin. Hyppäsin sitten Bertan kanssa ojan yli ja ohjaaja kysyi, että miltä tuntuu, niin kaaduin polvilleni dramaattisesti ja sanoin, että väsynyt.

Ensi viikolla tunnilla teemme peltojäljen ja kotiläksyksi saimme kepit. Saa nähdä miten keppien kanssa käy, kun Bertalla on vaikeuksia tuoda pallo takasin, kun sen heittää.